Uutiset 06 kesäkuun, 2019 Takaisin uutisiin Prevexin vuosi 2018 pähkinänkuoressa Vuosi 2018 tullaan muistamaan Prevexillä vuotena, jolloin luotiin perusta yrityksen tulevalle kasvulle. Olemme vahvistaneet rakenteitamme, käynnistäneet projekteja prosessiemme hienosäätämiseksi (etenkin automaation ja robotiikan osalta) ja Puolan tuotantoyksikön on saatu vakiinnutettua osaksi toimintaamme. Panostimme myös aiempaa enemmän myyntiin ja markkinointiin sekä teimme onnistuneita rekrytointeja, minkä ansiosta olemme nyt vahvempia ja valmiimpia saavuttamaan kunnianhimoisen tavoitteemme: 50 miljoonan euron myynti vuoteen 2022 mennessä. Menneen vuoden huippuhetket Kaksi konkreettisinta edistysaskelta Prevexin toiminnassa vuonna 2018 olivat uuden logistiikkakeskuksen perustaminen Puolaan ja sekä uuden innovatiivisen tuotteen, Smartlocin, lanseeraus. Lisäksi Prevexin omistukseen aiemman yritysoston kautta siirtynyt puolalaisyritys muutti nimensä Prevexiksi kesällä 2018. Lue lisää Prevexin vuosikatsauksesta 2018 (englanniksi) Lue KWH-konsernin vuosikatsaus 2018 kokonaisuudessaan (englanniksi) Marko Nylund (Executive Vice President, Prevex Finland), Kjell Antus (Head of Division), Camilla Wikman (CMO, Prevex Group), Marcin Kowalski (CEO, Prevex Poland) Mikael Lillvik (CEO, Prevex Group), Thomas Nyström (CFO, Prevex Group), Peter Engstrand (Sales Director, Nordic countries), Filip Jankowski (Sales Director, Continental Europe)
Uutiset 11-5-2023 Kesän tuotantosuunnitelma: Aikataulumuutokset ja suositukset Prevexin asiakkaille Tuotantomme on suljettuna kesälomaviikoilla 29-30. Viikoilla 27-28 ja 31-32 tuotanto toimii vain 50% kapasiteetilla samasta syystä. Varmistaaksesi toimitukset näiden viikkojen aikana ja niiden jälkeen, suosittelemme tarkistamaan tarpeenne ja tekemään tilaukset mahdollisimman pian. Jos sinulla on lisäkysymyksiä, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme. Toivotamme Teille mukavaa kevättä! Lue lisää
Uutiset 8-12-2022 Prevex panostaa DACH-markkinoihin – kestävät tuotteet kilpailuetuna Prevex alkaa myydä kierrätysmateriaalista valmistettuja vesilukkojaan Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Ensimmäinen myyjä palkattiin alueelle tänä syksynä. Lue lisää
Uutiset 30-6-2022 Prevex® Bathloc™ – uusi vesilukko kylpyammeille Prevex julkistaa nyt uuden tuotesarjan: Prevex® Bathloc™. Se sisältää tyylikkäitä kylpyammevesilukkoja. Tämän tuotejulkistuksen myötä Prevex laajentaa tuotevalikoimaansa. Lue lisää