Kulunut kevät on ollut Prevexille merkittävien muutosten aikaa yrityksen siirrettyä suurimman osan Uudenkaarlepyyn kokoonpanotoiminnastaan maalis-huhtikuun aikana Pietarsaareen. Nopeasti edennyt projekti saadaan päätökseen toukokuussa viimeisenkin kokoonpanolinjan valmistuessa Pietarsaaren tehtaalla. Uudessakaarlepyyssä Prevex keskittyy jatkossa yhä enemmän ruiskuvaluun.
Kokoonpanon keskittämistä suurempaan ja uudistettuun Pietarsaaren tehtaaseen on ajanut etenkin tarve tehostaa tuotantoa kasvaneen kysynnän myötä.
– Kaiken kokoonpanon tapahtuessa samassa paikassa tuotanto nopeutuu sekä kuljetusten määrä Pietarsaaren ja Uudenkaarlepyyn välillä vähenee. Samalla kiireellisiä tilauksia on sujuvampi käsitellä, myyntipiikkeihin voidaan vastata tehokkaammin ja toimitusajat lyhenevät, kertoo Prevexin operatiivinen johtaja Mikael Gäddnäs.
Suurempi henkilöstö tuo tuotantoon joustoa
Kokoonpanon keskittäminen myös helpottaa huomattavasti Prevexin esihenkilöiden suunnittelutyötä. Pietarsaaren tehtaalla työskenteli aiemmin 40 työntekijää, mutta Uudenkaarlepyyn kokoonpanolinjoilla työskennelleiden siirtymisen myötä määrä kasvaa 60:een.
– Pystymme nyt käyttämään ja optimoimaan resurssejamme entistä paremmin. Suurempi henkilöstö mahdollistaa työntekijöiden joustavamman ohjaamisen sinne, missä on eniten kiirettä, Gäddnäs sanoo.