Uutiset 08 kesäkuun, 2019 Takaisin uutisiin Marko Nylund Prevexin uudeksi toimitusjohtajaksi Marko Nylund, 51, Pietarsaaresta on nimitetty Oy Prevex Ab:n toimitusjohtajaksi 8.7.2019 alkaen, sen jälkeen kun aiempi toimitusjohtaja Mikael Lillvik päätti jättää yhtiön. Nylund on syyskuusta 2018 lähtien toiminut Prevexin varatoimitusjohtajana vastuualueena tuotanto, logistiikka, tuotehallinta ja hankinta. Hänellä on laaja kokemus prosessityöskentelystä ja -kehittämisestä, erityisesti koskien resurssi- ja järjestelmähallintaa. – On luonnollista, että Marko nyt ottaa hoitaakseen toimitusjohtajan tehtävän. Hän on oppinut tuntemaan yhtiötä vajaan vuoden aikana jonka aikana hän on aktiivisesti tehnyt työtä yrityksen rakenteiden ja prosessien kehittämisessä, sanoo Kjell Antus, Oy Prevex Ab:n hallituksen puheenjohtaja ja KWH:n konsernijohtaja.Prevexillä on viime vuosina ollut vahva kasvu ja tavoitteena on jatkaa kasvamista tavoitteena entistä vahvempi asema Euroopan vesilukko markkinoilla. Nylundillä on laaja kokemus eri johtotehtävistä ja on mm aikaisemmin toiminut Pohjolan Voiman varatoimitusjohtajana ja Rettig Värmen toimitusjohtana.
Uutiset 11-9-2023 Kiinteistömessut 2023 – Älykkäillä ratkaisuilla kestäviä kiinteistöjä Prevex on mukana kiinteistöjen ylläpidon ja korjausrakentamisen ammattitapahtumassa Kiinteistömessut 2023 joka tarjoaa huippuluokan ohjelmaa, alan viimeisimmät uutuustuotteet ja innovaatiot sekä verkostoitumista parhaassa seurassa Helsingin Messukeskuksessa 11.-12.10.2023. Lue lisää
Uutiset 6-6-2023 Nolla tapaturmaa – Prevexin turvallisuus- ja hyvinvointityö palkittiin Prevex on ylpeä merkittävästä saavutuksestaan osana Nolla tapaturmaa -foorumia. Tämä verkosto on omistautunut motivoimaan ja kannustamaan suomalaisia työpaikkoja työskentelemään kohti työturvallisuuden ja hyvinvoinnin kulttuuria. Lue lisää
Uutiset 11-5-2023 Kesän tuotantosuunnitelma: Aikataulumuutokset ja suositukset Prevexin asiakkaille Tuotantomme on suljettuna kesälomaviikoilla 29-30. Viikoilla 27-28 ja 31-32 tuotanto toimii vain 50% kapasiteetilla samasta syystä. Varmistaaksesi toimitukset näiden viikkojen aikana ja niiden jälkeen, suosittelemme tarkistamaan tarpeenne ja tekemään tilaukset mahdollisimman pian. Jos sinulla on lisäkysymyksiä, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme. Toivotamme Teille mukavaa kevättä! Lue lisää
Uutiset 8-12-2022 Prevex panostaa DACH-markkinoihin – kestävät tuotteet kilpailuetuna Prevex alkaa myydä kierrätysmateriaalista valmistettuja vesilukkojaan Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Ensimmäinen myyjä palkattiin alueelle tänä syksynä. Lue lisää
Uutiset 30-6-2022 Prevex® Bathloc™ – uusi vesilukko kylpyammeille Prevex julkistaa nyt uuden tuotesarjan: Prevex® Bathloc™. Se sisältää tyylikkäitä kylpyammevesilukkoja. Tämän tuotejulkistuksen myötä Prevex laajentaa tuotevalikoimaansa. Lue lisää
Asiakastarina 8-11-2023 Contura Steel: ”Prevexin ympäristötyö tekee hiilijalanjälkemme laskemisesta helppoa” Pesualtaita valmistavalle Contura Steelille ympäristöasioiden huomiointi on ollut tärkeä osa toimintaa jo pitkään. Siksi Prevexin päätös alkaa valmistaa vesilukkoja kierrätysmuovista oli heille erittäin hyvä uutinen. Lue lisää